Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 1. vsk, nro 5.
Pekka Kivekäs
Kuukausiteema: Achtliederbuch
Viime vuoden elokuussa otti yhteyttä turkulainen Kuninkaantien Muusikot -ammattimuusikkoyhtye. Se aikoi laulaa ensimmäisen luterilaisen virsijulkaisun, niin kutsutun Achtliederbuchin (Etlich Christlich Lider, suom. Muutamia kristillisiä virsiä), kaikki kahdeksan virttä konsertissaan lokakuun 14. päivänä Turun tuomiokirkossa ja laulaa suomeksi – noin asian silloin ymmärsin. Myöhemmin minullekin kirkastui, ettei kyse ollutkaan konsertista, vaan noiden virsien varaan rakennetusta iltamessusta. Minua kysyttiin suomentajaksi, kun esityksen suunnittelu oli jo pitkällä ja mainoskin julkaistu Kuninkaantien Muusikoiden kotisivulla. Oli kiire.
Minua pyydettiin suomentamaan vain yksi virsi, tosin 19 säkeistön mittainen, In Jhesus namen heben wir an. Yksi virsi vain, tosin pitkä.
Konrad Amelnin mukaan virren alkusäe, joka kertoo, miksi alamme laulaa, on ollut hyvin yleinen keskiajan lauluissa, sekä hengellisissä että maallisissa. Laulu halutaan esitellä ja sulkea kuulijoiden suosioon. Justus Jonaksen (?) virsi ei silti ole Achtliederbuchin ensimmäinen, vaan viimeinen.
Jostakin luin vihjeen, että In Jhesus namen -virren säkeistörakenne olisi lainattu Der Lindenschmidt -nimisestä tappoballadista. Tuolla nimellä, kun muistaa kirjoittaa Lindenschmidt-nimen eteen der-artikkelin, balladin voi löytäänetistä. Sen runomitta nilkuttaa paikoin, mutta perusrakenne näkyy, tämä:
(a) Tuo Justus Jonas, juristi,
(a) niin pitkän virren vetäisi –
(b) voi, sammui seurakunta!
(c) Sen veisuu on kuin väsyen
(b) mättäisi märkää lunta.
Loppusointukaava siis on: a a b c b . Neljännen rivin on oltava riimitön, sille ei riimiparia muilla riveillä; a-riimit ovat yksitavuisia, b-riimit kaksitavuisia.
Virren kirjoittajaksi arvellaan Justus Jonasta, Lutherin työtoveria. Taitomiehen uskoisi noudattaneen riimikaavaa, mutta taito näyttää taittuneen. Jo neljännessä säkeistössä kaava muuntuu: a a b b b, ja seuraava säkeistö tarjoaa a a b c c -muunnelman. Säkeistössä 14 riimikaava rikkoutuu pahimmin:
Nun höret yr man vnd yunge knaben
got sollen wir stetes fur augen haben,
eli yksitavuisten paikalle ilmaantuvat kaksitavuiset riimit. Päätin olla poikkeamista piittamatta ja suomentaa koko virren Lindenschmidt-kaavan mukaisesti.
Nettihakemistot eivät Justus Jonaksen ansioissa mainitse tätä virttä, eikä siitä kirjoita saksalainen virsihistorioitsija Wolfgang Herbstkään (2001) tuhdissa Wer ist wer im Gesangbuch? -teoksessaan. Herbst tosin mainitsee vain virsiä, jotka ovat saksalaisessa virsikirjassa.
Aloin epäillä tekijätietoa. Ei kai Justus Jonaksen kaltainen reformaation ajan oppinut, teologi ja lakimies, ole voinut sepittää näin raskaasti runouden sääntöjä polkevaa tekstiä? Joku Justusta taitamattomampi on ollut asialla.
Mutta toisaalta: virtensä raamattuviitteet runoilija on upottanut laulettavaan tekstiin tosi nerokkaasti, joskus vain mainiten Raamatun tietyn kirjan, joskus jopa vihjaten, mistä luvusta sanat löytyisivät.
3. Johannes luku kolmessa
7. roomalaiskirje neljässä
8. Jumalan työtä usko on,
Johannes lausuu verraton
luvussaan kuudennessa.
12. Matteus viisi opettaa:
– Te pyytäjälle lainatkaa
mieluusti, viipymättä –
Ehkä sittenkin Justus Jonas? Mutta miksei hän merkinnyt raamatunkohtia tekstinsä viereen tai loppuun? Ei voinut. Jakeita ei vielä ollut. Ranskalainen Robert Estienne ideoi jakeet vasta 1553.
Juristina, lakien tuntijana ja opettajana Jonas (?) muisti myös muistamisen lain: laulettu sana painuu puhuttua paremmin muistiin. Laulaja taipuu kenties hyvinkin lainaamaan omastaan pyytäjälle laulaessaan viidettä kertaa Justuksen virrestä Jeesuksen kehotuksen. Samalla hän oppii raamatunkohdankin: Matteus 5!
Lähetin Lindenschmidt-poljentoon suomentamani virren Maria Hjerpelle, Kuninkaantien Muusikoiden toimelliselle apulaisintendentille. Tiesin, että laulajat saisivat Achtliederbuchin neljään virteen suomennokset virsikirjastamme. Suomentamani olisi viides. Kysyin, mistä kolme puuttuvaa? Vastaukseksi koitui, että suomensin nekin: Es spricht der Unweisen Mund wohl (Kielellään tyhmät kehuvat), In Gott gelaub ich, das er hat (Niin uskon, että Luoja loi) ja Hilf Gott, wie ist der Menschen Not (Oi Herra, katso hätää ihmisen).
Pekka Kivekäs on lehtori, pastori, oppilaanohjaaja (eläkkeellä yli 23 v.), Suomen virsikirjakomitean ja Ruotsin virsikirjan suomennustyöryhmän puujalka = apujäsen, ikäloppu.