Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 1. vsk, nro 14.
Anna Pulli-Huomo
Kuukausiteema: Kirkkomuusikoiden koulutus tänään
Suomen evankelis-luterilainen kirkko järjestää henkilöstökoulutusta työntekijöilleen Kirkkohallituksen Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä. Olen toiminut reilun kahden vuoden ajan yksikössämme musiikin ja moniammatillisen jumalanpalveluselämän kouluttajana. Tehtäviini kuuluu muun muassa liturgisen musiikin täydentävä koulutus. Seuraan myös kirkkomusiikin koulutuksen kenttää osana työtäni.
Viimeisin jumalanpalvelusuudistus vuosituhannen vaihteessa myllersi jumalanpalvelusten kaavoja. Kirkon koulutuksen kouluttajat Osmo Vatanen ja Lasse Erkkilä tulivat tutuiksi monille papeille ja kanttoreille jumalanpalveluselämän koulutuksissa. Järvenpäässä sijaitsevassa koulutuskeskuksen kappelissa vietettiin ahkerasti laudeksia, vespereitä ja messuja sekä syvennyttiin jumalanpalvelusten moninaisuuteen. 2010-luvulla Tiellä – På väg -jumalanpalveluselämän kehittämishanke nosti esille erityisesti seurakuntalaisten osallisuuden merkityksen, johon myös Juhani Holman ja Ulla Tuovisen luotsaamissa koulutuksissa paneuduttiin. Tänä päivänä pohdimme kollegani Henri Järvisen kanssa 2020-luvun jumalanpalveluselämän koulutustarpeita Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Mikä on vuosisatoja vietetyn jumalanpalveluksen tehtävä tänä päivänä eri puolilla Suomea? Onko se seurakuntaelämän keskus, kuten usein on puhuttu? Tai mitä tuolla ilmaisulla ylipäätään tarkoitetaan? Onko jumalanpalvelus suoritus, joka toteutetaan käsikirjan kaavan mukaan joka viikko? Rituaali, jossa liitytään edeltävien sukupolvien ketjuun? Vai kenties jotain ”pyhää”, joka erottaa arjesta? Miten liturginen musiikki osana jumalanpalvelusta voisi palvella jumalanpalvelusta erityisesti tässä ajassa?
Liturgisesta musiikista puhuttaessa miellän siihen kuuluvan kaiken jumalanpalveluksen musiikin eli messusävelmät, virret ja muun musiikin. Kohta neljännesvuosisadan käytössä olleista messusävelmistämme kuulee koulutussaleissa välillä kriittistäkin keskustelua. Yhtäältä pohditaan ääneen, voisiko niistä ordinarium-lauluista vähän joustaa ja jättää jotain pois – lyhentäisihän se messua sopivasti. Toisaalta olen tunnistavinani välillä turhautumista nykyisen messusävelmistömme sävelmiin. Joidenkin messusävelmien melodiat eivät tunnu herättävän innostusta. Voikin kysyä, minkälaisia sävelmien pitäisi olla. 100 vuotta sitten pietismin jälkijunassa Uno Paunu kirjoitti Liturgiikan oppikirjassaan, että messuamisessa sanat ovat pääasia, ei sävelmä. Mistä kertookin se, että tänä päivänä kaivattaisiin toisenlaisia, innostavia sävelmiä? Vai onko kyse kenties siitä, miten toteutamme nuo sävelmät? Uskallammeko rohkeasti lähteä uudistamaan harmonioita, käyttämäämme säestystapaa tai vaihtamaan vaikka soitinta? Olenkin mielenkiinnolla seurannut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian liturgisen soiton opetuksen kehittämistä viime vuosina. Messusävelmistön säestyskirja ei ole enää lähtökohta opinnoille, vaan ennemminkin virikemateriaali.
Jenni Urponen kirjoitti jo aiemmassa tämän verkkolehden tekstissään virsikirjan tehtävästä ja kirkon työntekijöiden virsituntemuksen merkityksellisyydestä. Järvenpäässä koulutuskeskuksen kappelin aamu- ja iltarukouksia vietetään tänä päivänä hyvinkin monin eri tavoin välillä kouluttajien ja usein koulutuksiin osallistujien toteuttamina. Kappelin jumalanpalveluselämä on omanlaisensa jumalanpalvelusyhteisön ollessa hyvinkin satunnainen. Hartauksissa ja messuissa sekoittuvat eri puolilta Suomea tulevien työntekijöiden taustat ja toiveet. Virsikirjan rinnalla lauletaan muun muassa Nuoren seurakunnan veisukirjan ja Taizé-yhteisön laulukirjan lauluja. Vaikka koulutuksiin osallistujat vaihtuvat, tuntumani on, että hartauksien virsivalinnoissa toistuvat samat virret. Moni lisävihkon virsi on tullut suosituksi. Omalta osaltani pyrin pitämään esillä virsikirjan moninaista sisältöä niin kappelin jumalanpalveluselämässä kuin koulutussaleissa. Samalla tuon esille koulutuksissani myös viime aikojen uusia laulukirjoja esimerkiksi Hymnariumia, Villivirsiä ja Messulauluja 3-kirjaa. Yhteinen seurakunnan laulu on suomalaisen jumalanpalveluselämän yksi tärkeitä peruspilareita, minkä eteen tulee myös jatkossa tehdä töitä.
Jumalanpalveluselämän koulutustarjonnasta haluan vielä nostaa esille monille vuosien varrelta tutun Syvemmälle messuun -koulutuksen, josta olemme yhdessä kollegani Henri Järvisen kanssa nyt parin vuoden ajan vastanneet. Itsellenikin tuo koulutus yli 10 vuotta sitten oli merkittävä virstanpylväs, kun pohdin messun merkitystä osana kanttorin työtäni. Lähes vuoden kestävän koulutuksen aikana koulutusryhmä kokoontuu kolmelle viiden päivän lähijaksolle syventymään messuun niin tiedollisesti kuin kokemuksellisestikin. Pohdimme messun alkujuuria, teologista sisältöä ja sitä, miten messu voisi olla osa tämän päivän ihmisten elämää. Miten eri tavoin eri ikäiset seurakuntalaiset kokevat pyhän ja löytävät tarttumapintaa jumalanpalvelukseen? Osallistuja tekee koulutuksen aikana omassa työseurakunnassaan seurakunnan jumalanpalveluselämään liittyvän kehitystehtävän. Tavoitteenamme on ollut nostaa esille tradition merkitys, mutta myös se kaikki rikkaus, miten messua voi toteuttaa yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Jumalanpalveluksen musiikkiin syvennyttäessä mahdollisuuksia tuntuu olevan loputtomasti. Ajattelenkin, että messun rakenne antaa viitekehyksen, jonka sisällä voi turvallisesti ja luovasti viettää jumalanpalvelusta tilanne ja yhteisö huomioiden. Arjen ja Pyhän äärellä työssä tarvitaan niin rutiininomaisia riittejä kuin luovuutta sopivassa suhteessa.
Musiikin maisteri Anna Pulli-Huomo on kanttori ja urkuri, joka viimeistelee kirkkomusiikin alan tohtorintutkintoaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa. Hän toimii musiikin ja moniammatillisen jumalanpalveluselämän kouluttajana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä Kirkkohallituksessa.
Paunu, Uno (1943) Liturgiikan oppikirja. 3. laaj. ja tark. p. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.